Toinen nimi Emilia
Olen 168cm pitkä
Minulla on kaksi sisarusta: isoveli ja pikkusisko
Asun Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla
Käyn Kurikan lukiota
Näen suurinta osaa kavereistani ihan liian harvoin, koulukavereita nyt kyllä näkee.
Soitan kotona vaatimattomilla taidoillani pianoa ja mua ärsyttää, kun en osaa tämän paremmin.
Minulla on ollut kolme omaa hevosta: Myrsky, Simba ja Wappu.
Myrsky oli meille tullessaan vuonna 2007 kaikkea muuta kuin täydellinen ensiponi. Se oli juuri tullut Saksasta Suomeen ja sen sanottiin olevan peruskoulutettu. Oston jälkeen totesimme, että tämä 5 vuotias 135cm korkea erittäin siro poni ei suostunut millään ottamaan, raspauksen jälkeenkään, kuolaimia suuhun, eikä se osannut laukka-apuja, eikä vika ollut minussa, pari ihmistä kävi sillä ratsastamassa, eikä meinannut saada sitä millään laukkaamaan. Kesän 2007 aikana harjoiteltiin laukkaamista ja se alkoi syksyyn mennessä onnistua. Ensimmäiset kisat tuli syksyllä 2007, jolloin menin muistaakseni pari kertaa raviohjelman ja 40cm. Noista koululuokista ei meinannut tulla mitään, kun poni ei tahtonut ravata. Syksyn/talven aikana aloin käymään Anu Rannon (nyk. Tuomen) sekä Leena Kannon valmennuksissa ja meille tuli uusi ongelma: Myrsky alkoi vetää kauheita pukkilaukka sarjoja ja minä tipuin sen selästä lähes joka päivä. Talven aikana kuitenkin todettiin, että se on hyvä hyppääjä, silloin kun se hyppäsi, ja 2008 kesällä kilpailimmekin jo 80cm seuratasolla. Oman muistini mukaan meillä tosin tuli paljon hylkyjä, mutta kun yksi ilta innostuin katsomaan vanhoja tuloksiamme huomasin, että ei niitä hylkyjä niin kauheasti ollutkaan Menimme myös sillointällöin muutaman helpon C:n radan keskinkertaisin prosentein. Vuonna 2008 saavutimme pikkujunnujen seurakoulumestaruus pronssia sekä junioreiden seuraestemestaruus hopeaa!
Keväällä 2009 jouduttiin toteamaan, että jo vähän rauhoittunut Myrsky oli jäänyt minulle pieneksi. Uuden ponin etsintä alkoi. Silmiimme pisti ilmoitus 12 vuotiaasta, helppoa A:ta ja metriä kisanneesta tummanruunikosta ponista nimeltä Simply Different. Pari kaveriani etsi samaan aikaan uusia poneja ja he olivat käyneet kokeilemassa tuota ponia ja heidän äiti näytti siitä videon minun äidille. Äiti tykästyi ja menimme Kuopioon kokeilemaan ponia. Koeratsastuksen jälkeen olin ihan haltioissani, ihana poni. Päätimme ostaa sen ja Simo lähti samantien meidän mukaan.
Ekat alue-estekisat, 80cm |
Vuosi 2011 oli ehkä meidän paras yhteinen kausi. tuona vuonna meille tuli yhteensä 6 sijoitusta ja yksi voitti. Starttasimme myös ensimmäisen ja ainoaksi jääneen yhteisen kansallisen koulustartin, ohjelmana helppo B:1 ja prosentit 55%, ei ollut hyvä rata. Tuona vuonna innostuin myös enemmän kenttäratsastuksesta, kiitos riparin ja Mapen hevosenhoitajana olemisen, ja starttasimme pari harrastetta, tosin molemmilla kerroilla jäimme maastoradalle. Osallistuimme ponien aluemestaruuteen, jossa johdimme aina sinne maastoon asti. Silloin päätin, että en enää ikinä kilpaile Simban kanssa kenttää. Kuitenkin jostain syystä lähdimme Niinisalooon, jossa olimme sitten luokassa toisena koulun ja esteiden jälkeen. Maastokin meni hyvin siihen viimeiseen esteeseen asti, kunnes minä urvelo tipuin Simban selästä.
paras poni♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti